Akne ja ruusufinni (acne rosacea)

Akne ja ruusufinni (akne rosacea):

Akne esiintyy yleisimmin nuoruusiässä, tällöin hormonaaliset muutokset lisäävät talirauhasten toimintaa. Noin 70-95 % teini-ikäisistä kärsii jossain vaiheessa aknesta. Aikuisilla akne voi jatkua tai puhjeta myöhemmällä iällä ja noin 10-15 % aikuisista kärsii aknesta eri tasoisina. Akne kehittyy  asteittain eikä se synny hetkessä. Prosessi etenee ajan myötä ja ilman asianmukaista hoitoa oireet voivat pahentua ja levitä laajemmalle ihoalueelle. Siksi on tärkeää tunnistaa aknen varhaiset merkit mm. komedoakne ja aloittaa hoito ajoissa ennen kuin ihoon syntyy pahempia muutoksia. Säännöllinen ihon hoito ja tukosten ehkäisy estävät aknen pahenemista ja tulehdusten syntyä. Aknen ennaltaehkäisy on helpompaa kuin jo puhjenneen tulehtuneen aknen hoito.

Ruusufinni puolestaan ilmenee yleensä 30-50 -vuotiailla aikuisilla ja se on yleisempi vaaleaihoisilla henkilöillä. Ruusufinni on yleisempää naisilla kuin miehillä, mutta miehillä se voi olla vaikeampi ja esiintyä vakavammassa muodossa. Ruusufinnin esiintyvyys lisääntyy iän myötä ja se on harvinaisempaa nuorilla.  Ruusufinnin syntyyn  vaikuttaa monet eri syyt ja osa syistä ovat osittain tuntemattomia. Kyseessä on krooninen ihosairaus. Krooninen tulehdus aiheuttaa ihon punoitusta, arkuutta ja turvotusta, mikä voi johtaa papuloiden (kiinteä näppylä) ja pustuloiden (märkäpää) muodostumiseen. Ruusufinniä voi oppia hallitsemaan jotta oireiden progressiivista etenemistä saadaan hillittyä.

Sekä akne että ruusufinni voivat merkittävästi heikentää elämän laatua. Ne voivat aiheuttaa esimerkiksi fyysistä epämukavuutta kuten kipua sekä henkistä epämukavuutta.

BiON Skincare on ammattitason tuotesarja jolla saavutetaan merkittäviä tuloksia aknen ja ruusufinnin hoidossa. Tuotteet on kehitetty aknen- ja ruusufinnin hoitoon erikoistuneiden ihotautilääkereiden, farmaseuttien sekä biokemistien yhteistyöllä. Sarja on ollut edustettuna Suomessa jo yli 20 vuoden ajan.

BiOn Skincare 4-askeleen aknenhoitomenetelmä:

Hoitomenetelmä perustuu syy-seurausmalliin jonka avulla aknea hallitaan tehokkaasti. Hoito palauttaa biokemiallisen tasapainon, mikä vahvistaa mm. vastustuskykyä ja auttaa hallitsemaan aknea aiheuttavia tekijöitä. BiON Skincare 4-askeleen aknenhoitomenetelmä kattaa jokaisen akneen vaiheen tarpeet, olipa kyseessä lievä, keskivaikea tai vaikea akne. tuotteiden vaikutus perustuu niiden kykyyn vähentää tulehdusta, säädellä talineritystä ja tukea ihon luonnollista vastustuskykyä. Jokaisella tuotteella oma tärkeä roolinsa aknen hallinnan saavuttamisessa. Mikäli käytössä ei ole kaikkia 4-tuotteen kokonaisuutta, ei toivottua hoitovastetta ole välttämättä mahdollista saavuttaa. Hoitotuotekokonaisuus valitaan aina aknetyypin perusteella.

Säännöllinen kotihoito on avainasemassa tulosten saavuttamisessa.

 

Olen käynyt BiOn Skincare aknen ja ruusufinnin hoidon spesialisti -koulutuksen eli olen syventänyt tietämystäni aknesta ja ruusufinnistä ja kehittynyt aknenhoidon todelliseksi asiantuntijaksi.

Alla  on esitelty kaksi hoitokokonaisuutta joilla voit aloittaa aknen ja ruusufinnin tuloksellisen hoidon. 

 

AknenhoitoStartti -käynti 80 .- kesto n. 30 min

  • Kartoitetaan ihosi tilanne ja hoidon tarve.
  • Akne  / ruusufinnin aloituspakkaus (riittää noin 1-2 kk ajaksi).
  • Välitarkastus hoitolassa tai etänä sopimamme ajan päästä.
  • Minun jatkuva tuki koko hoitomatkan ajan etänä tai hoitolassa.

Aknehoitostartti kasvohoidolla 150 .-

  • Kartoitetaan ihosi tilanne ja hoidon tarve.
  • Akne  / ruusufinnin aloituspakkaus (riittää noin 1-2 kk ajaksi).
  • Välitarkastus hoitolassa tai etänä sopimamme ajan päästä.
  • Minun jatkuva tuki koko hoitomatkan ajan etänä tai hoitolassa.
  • kasvohoito BiON Blemish Balance tai Aha-Advenced Peel -happohoito ihon tilanteesi mukaan.
  • Huo, Aha-Advanced Peel hapotushoidolla saadaan tehokkaampia tuloksia 3-6 kerran sarjahoidolla